Syyskokous 18.11. klo 18

Tervetuloa KD:n Turun paikallisosaston syyskokoukseen, joka pidetään 18.11.2015 klo 18 konepäällystöyhdistyksen kerhotiloissa osoitteessa Puutarhakatu 7a. Paikalla on puolueen 1. varapuheenjohtaja Tommy Björkskog ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala. Tässä hieman esimakua siitä, millä tavoin he pyrkivät nostamaan puolueen kannatusta.
Miten omalta osaltasi pyrit vaikuttamaan, että KD:sta tulisi 10 % puolue seuraavan neljän vuoden aikana?
 Aki Ruotsala
Aki Ruotsala
-Katson, että puolueen kannatuksen nousuun vaikuttaa sekä puolueen brändi, toimivat rakenteet, terve talous, vaalitaktinen osaaminen, että aktiivinen paikallistoiminta. Itse pyrin puoluevaltuuston puheenjohtajana aktiivisella ja näkyvällä nuoren miehen profiilillani kehittämään KD-brändiä houkuttelevampaan suuntaan. Haasteenamme on erityisesti 25-50-vuotias äänestäjäkunta, joka loistaa poissaolollaan KD:n tukijoiden joukossa.  Tavoitteenani on kehittää puolueen rakennetta suuntaan, jossa jäsenten on helpompi osallistua päätöksentekoon liittyvään keskusteluun ja madaltaa toimintaan mukaan tulemisen kynnystä. Lisäksi olen valmis antamaan oman vaalitaktisen osaamiseni puolueen käyttöön, josta minulla on kokemusta useista vaaleista.
 Tommy_pienennetty
Tommy Björkskog
-10 % kannatukseen päästään kovalla työllä. Tärkeintä on ideologian ja brändin kirkastaminen sekä viestiminen sisäisesti ja ulkoisesti. KD:sta on saatava selkeästi arvopohjainen keskustaoikeistolainen yleispuolue. Meidän pitää tehdä rohkeita uudistuksia. Esimerkiksi piirien ja paikallisyhdistysten vastuunjakoa on tarkasteltava kriittisesti. Haluan lisätä nuorten ja uusien toimijoiden vaikutusvaltaa, heille on uskallettava antaa vastuuta. Meidän on päästävä pois ei-puolueen leimasta ja saatava läpi viesti, että olemme puolue, joka välittää.”

Vastaa