Ahneuden evankeliumi

Sunnuntaina 3.4. paljastui Pandoran lippaan aukaisu. Tietovuoto paljasti muun muassa sen, että Nordea-pankki on ollut joko aktiivisesti tai passiivisesti mahdollistamassa veronkierron veroparatiiseihin perustettujen yhtiöiden kautta. Yhtiöt veroparatiiseissa eivät ole laittomia, mutta jos tällaisen yhtiön avulla kierretään veroja, voi se olla maiden laista riippuen laitonta. Tosin, se että jokin ei ole laitonta, ei tarkoita sitä, että se jokin olisi oikein.

Kristillisdemokraatteja syytetään usein uskonnon ja politiikan sekoittamisesta. Tämä on eräänlainen opeteltu slogan, jota ei koskaan tarvitse perustella. Loppuen lopuksi se on sama asia, kun kiellettäisiin Kokoomukselta uskomus mahdollisuuksien tasa-arvoon. En tosin tiedä, uskovatko he siihen itsekään, kun hallituksen yliopistopolitiikkaa seuraa.

Uskonnon kohde antaa perustan moraalille ja tätä moraalia kutsutaan objektiiviseksi moraaliksi. Väitetään, että kaikkien uskontojen sanoma voidaan kiteyttää kultaiseen sääntöön ”Tee se heille, minkä haluaisit heidän tekevän sinulle”. Entä, jos uskonnon kohde onkin Raha? Olisihan kultaisella säännöllä perusteltavissa se, että kun minä haluan mahdollisimman paljon rahaa, niin pyrin järjestämään saman myös toisille.

Ongelma tässä on se, että Raha-uskonnon jumala ei ole hyvä. Jotta jollakin voisi olla enemmän rahaa, pitää sen käytännössä olla joltain toiselta pois. Näin juurikin tapahtuu veronkierrossa. Veronkiertoon kykenevä ensinnäkin saa enemmän tuottoa ja täten voi tuottaa jotakin halvemmalla kuin kilpailija, joka ei joko pysty tai halua kiertää veroja. Onko se oikein?

Nordean Facebook-sivut ja maikkarin uutisten kommenttikentät ovat nyt täyttyneet ihmisten mielipiteistä, että tämä ei ole oikein. Olen kommentoijien kanssa samaa mieltä.

Me Kristillisdemokraatit emme vastusta yrittämistä ja rahan ansaitsemista, mutta tässäkin meitä ohjaa kristillinen lähimmäisenrakkaus.

Johan Savola
KD-Turku
vpj

Ps. Lisää uskonnosta ja politiikasta tulevana torstaina 7.4. Usko ja Politiikka -illassa, Turun Vapaakirkolla klo 18. Osoite: Tuureporinkatu 10, Turku. Iltapalatarjoilu. Tervetuloa!

Vastaa